tiistai 8. marraskuuta 2011

The many faces of cross-border collaboration – Moni-ilmeinen rajat ylittävä yhteistyö

Torstaina 3.marraskuuta Lappeenrannan teknillisellä opistolla avattiin venäläisten lasten ja nuorten ympäristöaiheinen taidenäyttely. Tämä näyttely on hyvä esimerkki miten monipuolista ja monimuotoista rajat ylittävä yliopistoyhteistyö voi olla. Mutta miten kaikki sai alkunsa?
Syyskuun lopussa osallistuimme mm. LUTin hallinnon, NORDIn ja kansainvälisten palvelujen toimesta Pietarin kansainväliseen innovaatiofoorumiin. Foorumissa oli tarjolla erilaisia seminaareja, mm. kansainvälisestä innovaatioyhteistyöstä (International co-operation in business and innovation). Ohjelma löytyy osoitteesta http://forum.spbinno.ru/i2011en/program/index.php. NORDIn tutkimusjohtaja Katja Novikova ja kehityspäällikkö Leila Armila osallistuivat foorumin aikana järjestettyyn projektiseminaariin. Projektin tavoitteena on mm. yhdessä LUTin Pietarilaisten yliopistoyhteistyökumppaneiden kanssa kehittää ja tehostaa rajat ylittävää yliopistoyhteistyötä.  Innovaatiofoorumin aikana LUTilla oli näyttelyosasto yhdessä Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenranta Innovationin kanssa. Osastollamme oli NORDIn henkilökunnan lisäksi edustus LUTin kansainvälisistä palveluista. Osastolla vierailikin paljon venäläisiä nuoria, jotka olivat kiinnostuneita opiskelumahdollisuuksista yliopistossamme.
Tämän Pietarin kansainvälisen Innovaatiofoorumi vierailun yhteydessä rehtori Ilkka Pöyhönen ja Nordin tutkimusjohtaja Katja Novikova kävivät myös vierailulla edistämässä jo vuosien ajan kestänyttä hyvää yhteistyötä Pietarin Plant Polymers yliopistossa.  Tämän vierailun aikana heillä oli mahdollisuus tutustua ”Ympäristö ja Me” -näyttelyyn kansainvälisten asioiden vararehtori Nadezhda Khorydevan johdolla.  Plant Polymersilla on tiloissaan paperin historiasta kertova museo sekä kolme näyttelyhallia, joissa näyttelyt vaihtuvat kuukausittain. Ympäristö ja me – näyttely pidettiin kansainvälisen nuorten konferenssin ja BIOS - 2011 – tapahtuman yhteydessä. Tilaisuudet olivat Itämeren ja Laatokan alueiden yliopiston opiskelijoiden sekä koululaisten ympäristöyhdistyksen järjestämiä.  Näyttelyssä oli esillä noin kuusisataa teosta, jotka kuvaavat venäläisten lasten suhdetta ympäristöasioihin ja esittävät heidän näkemyksiään yhteisen planeettamme tulevaisuudesta. Näyttelyn ideana on näyttää ihmisille luonnon tärkeys käyttämällä taideteoksiin luonnosta saatavia materiaaleja.
Nähdessään nuo lasten tekemät työt rehtori Pöyhönen ja tutkimusjohtaja Novikova ajattelivat, että he haluaisivat esitellä niitä myös suomalaisille lapsille, nuorille ja myös LUTin muulle henkilökunnalle. Niinpä kotimatkalla junassa innovoitiin ja keksittiin, että näyttely sopisi loistavasti ohjelmaksi LUTilla 4.11 järjestettävään ”Tieteen ilta Green Campuksella ” – tapahtumaan, NORDIn yhteiselle osastolle EKIn ja TBRCn kanssa. Tänne olimme yhdessä jo ideoineet mm. energiasäästävän nojatuolimatkan Pietariin ja lapsille ympäristöaiheisten rintamerkkien valmistamisen.
NORDIn tärkeä tehtävä on sisäisen ja ulkoisen yhteistyön kehittäminen. Mottomme ”makes things happen” toteutuu kaikessa tekemisessämme. Pieni ”idean poikanen” junassa ja 3.11. rehtori Pöyhönen ja Plant Polymersin kansainvälisistä asioista vastaava Nadezhdha Khodyreva avasivat taidenäyttelymme virallisesti hienoin seremonioin. Olimme saaneet meille 45 eri-ikäisten lasten ja nuorten tekemää teosta, joita henkilökuntamme ja LUTin vieraat pääsevät ihailemaan kahden viikon ajan, 17.11. asti. Mukana avajaisissa olivat LUTin henkilökunnan lisäksi Plant Polymersin museon johtaja Vladimir Kiselev sekä Sammonlahden 9. luokan oppilaita opettaja Raimo Alaraatikan johdolla. Sammonlahden koulu kuuluu kansainväliseen Eco Schools ohjelmaan, jonka avulla koululaisille tuodaan esille ympäristöasioita. Oppilaille esiteltiin projektipäällikkö Marko Kasurisen toimesta myös yliopiston Green Campus hanketta ja todettiin, että alueen ympäristöön liittyvissä asioissa voimme myöhemminkin yhdistää voimiamme.
Innovatiivisen yhteistyön edistämisen eräs edellytys on puitteiden ja suotuisten edellytysten luominen yhteistyölle ja sitä edistäville hankkeille. Rajat ylittävä yhteistoiminta tuo tähän omat haasteensa, jossa mm. verkostoituminen ja sujuva kommunikaatio ovat ehdoton edellytys toiminnan onnistumiseksi. Vuorovaikutteisuutta voi edistää monin tavoin. Mm. tämä taidenäyttelyn järjestäminen (vaikkei se olekaan meidän ns. ydintoimintaa ja ydinosaamista) on osoitus siitä miten pienestä ajatuksesta päästään moniulotteiseen useita eri osapuolia yhdistävään rajoja ylittävään yhteistoimintaan, jossa monet toimijat edistävät ja kehittävät yhteisiä kohteita. Elinympäristömme ja sen kehittäminen on valtava haaste ja taatusti meidän kaikkien ajatuksia lähellä. Meidän tärkeä tehtävä on tuoda yliopistolle osaamista tutuksi ja läpinäkyväksi. Tällä kertaa toteutimme sitä näin.