perjantai 21. tammikuuta 2011

Pohjoinen ulottuvuus tutkimuskohteena

Suomen lähihistoriassa 1990-luku oli mielenkiintoinen ajanjakso. Vuosikymmenen alussa Neuvostoliiton talous heikkeni olennaisesti. Kommunistinen supervalta hajosi vuonna 1991 ja jakaantui viideksitoista valtioksi. Tässä yhteydessä ”kylmä sota” loppui. Suomelle tärkeä ”idänkauppa”, toisin sanoen bilateraalinen clearing-kauppa itäisen jättivaltion kanssa tuli tiensä päähän. Suomen talous syöksyi syvään lamaan.
Kylmän sodan kaudella Moskova suhtautui epäluuloisesti läntisiin integraatiohankkeisiin. Tästä huolimatta Suomi onnistui pääsemään 1960-luvulla perustettuun Euroopan vapaakauppa-alueeseen (EFTA) liitännäisjäseneksi ja solmimaan vapaakauppasopimuksen EEC:n (EU:n edeltäjä) kanssa vuonna 1973. Maamme talouselämän kannalta molemmat sopimukset olivat elintärkeitä.
Neuvostoliiton hajottua ulkopoliittinen este Suomen EU-jäsenyydelle poistui. Samalla oli selvää, että jälkikommunistiset maat olivat pyrkimässä monilukuisesti EU:n piiriin. Suomelle oli tärkeää päästä EU:n jäseneksi ennen entisen itäblokin maita. Ruotsin ja Itävallan ohella Suomesta tuli EU:n jäsen 1990-luvun puolivälissä. Tässä yhteydessä EU sai pitkän rajan Venäjän kanssa.
Tätä tosiasiaa korosti kaksi vaalikautta pääministerinä toiminut Paavo Lipponen Brysselissä. Hänen mukaansa EU:n olisi kiinnitettävä erityistä huomiota Unionin uuteen koillisrajaan. Tässä yhteydessä syntyi Pohjoisen ulottuvuuden (PU) käsite. Vuonna 1999 PU:n käsite hyväksyttiin EU:n asiakirjoihin. Siihen liittyvän politiikan pääasiallinen tarkoitus on alun perin ollut se, että ”kylmän sodan” juoksuhaudoista voitaisiin siirtyä kumppanuuteen idän ja lännen rajalla.
Toimin 1990-luvun alkupuoliskolla Glasgown yliopiston professorina johtaen siirtymätalouksiin erikoistunutta laitosta. Skotlannissa Aberdeenin yliopistossa oli Pohjoismaiden seurantaan keskittynyt instituutti, jonka kanssa olin yhteistyössä. Virkaveljet Aberneenissä kutsuivat Lipposen puhumaan laitokseensa hänen virkakautensa alussa. Sain kutsun tilaisuuteen. Esitelmän jälkeen sain tilaisuuden jututtaa tuoretta pääministeriä.
Melko pian tämän jälkeen noudatin kutsua siirtyä professoriksi Lappeenrantaan, missä Pohjoinen ulottuvuus liittyi arkipäivään. Jälki-neuvostoliittolaisella kaudella tavarat, ihmiset ja palvelut olivat alkaneet liikkua itärajan yli entistä olennaisesti vapaammin. Venäjän puolella oli ryhdytty kansainvälisen rahoituksen turvin toteuttamaan ympäristöhankkeita, joista ei Neuvostoliiton aikana olisi edes voitu keskustella.
Vallitsevissa olosuhteissa ei ollut yllättävää, että huhut Pohjoiseen ulottuvuuteen liittyvän, akateemisen tutkimuksen rahoittamisesta lisääntyivät vuosisadan lähestyessä loppuaan. Kaakkois-Suomen kansanedustajat lobbasivat asian puolesta. Vuosisadan vaihteessa tapasin pääministeri Paavo Lipposen, jolta rohkenin kysyä asiaa suoraan. Hän arveli salaperäisesti, että myönteinen päätös ei ole mahdoton.
NORDI (Northern Dimension Research Centre) Pohjoisen ulottuvuuden tutkimuskeskus perustettiin vuonna 2003, kun Interreg-rahapaketti oli asian osalta saatu kasaan. Tämän järjestelmän periaatteena on se, että puolet rahasta tulee Brysselistä ja toinen puoli kotimaisista lähteistä. Raha ja sen käyttöön liittyvä vastuu jaetaan EU:n ja jäsenmaan välillä. Viranomaiset valvovat tarkasti rahan käyttöä, jotta väärinkäytöksiltä vältyttäisiin. Rahoituksen rakenteesta johtuen oli luonnollista, että kaikki NORDI:n julkaisusarjan selvitykset laadittiin englanniksi.
Alkuperäinen aikataulu 850 000 euron paketin käytölle oli kolme vuotta. Aikaa saatiin pidennettyä vuodella johtuen siitä, että eri tutkimusten valmistumisaikaa ei voitu täsmällisesti ennakoida.
Lipposen toisen kabinetin opetusministeri, Antti Kalliomäki, kävi henkilökohtaisesti Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tutustumassa NORDI:iin. Pian tämän jälkeen selvisi, että NORDI saa opetusministeriöltä kolmen vuoden lisärahoituksen (350 000 euroa vuodessa). Muistan hyvin, että ministeri teki itse muistiinpanoja palaverin aikana.
NORDI:n alkutaipaleella haettiin sen johtoon tohtoritasoista johtajaa kolmen vuoden sopimukselle. Erittäin mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen todettiin, että sopivaa henkilöä ei löydy. Tästä johtuen hoidin tehtävää usean vuoden ajan professorin viran ohella. Tehtävä oli mielenkiintoinen, mutta haastava. Tuon rupeaman aikana NORDI:n julkaisusarjassa ilmestyi reilut 50 tutkimusraporttia, joista itse laadin kymmenkunta. Vapaa-ajan ongelmia ei juuri ollut.
NORDI:n toimintaan vakiintui vuotuinen seminaari, joissa aina esiintyi korkean tason asiantuntijoita. Soveltavaa tiedettä tuottavan tutkimuskeskuksen tarkoituksena oli saavuttaa laaja kuulija- ja lukijakunta, joka koostui yritysedustajista, virkamiehistä ja tiedottajista. Osanotto on vuodesta toiseen vastannut odotuksia.
Työskentely NORDI:ssa oli sikäli miellyttävää, että rahoitus ei ollut suoraan sidottu tiettyihin aiheisiin, vaan akateeminen vapaus oli tältä osin olemassa. Luonnollisesti sidosryhmien toiveet oli otettava huomioon raporttien aiheita valittaessa. Käytin tätä vapautta hyväksi esimerkiksi siten, että laadin ajankohtaisia katsauksia siirtymätalouden kehityksestä käyttäen lopputuotteita omien kurssien oppikirjoina. Tutkimuksen ja opetuksen yhdistäminen onnistui täten kätevällä tavalla.
=================================================================================
Kirjoittaja Tauno Tiusanen on LUTin emeritusprofessori ja Nordin ensimmäinen johtaja.