tiistai 17. huhtikuuta 2012

AIKA JÄLKEEN VAALIEN

Vaalit on käyty Venäjällä 4. maaliskuuta. Tulos oli odotettu. Ainakin siltä osin, että toista kierrosta ei tarvittu ja istuva pääministeri valittiin hänen kolmannelle presidenttikaudelle, yhden pääministerijakson jälkeen.
Mielenkiintoista oli olla ”vaalivalvojaisissa” Pietarissa. Vaalipäivänä päätin katsastaa, että kuinka ihmiset olivat liikenteessä Pietarin keskustassa. Sunnuntai oli aika normaali sunnuntai. Pietarissa oli varauduttu mahdollisiin mielenilmauksiin ainakin yhdessä päämielenosoituspaikoista, juuri yhden keskustan metroaseman sisääntulon edustalla. Poliiseja oli jonkin verran paikalla varmistamassa vaalipäivän rauhallisuuden. En tiedä, oliko minkäänlaista pientäkään joukko kokoontumista ollut paikalla, ennen kuin itse tulin metroasemalta ulos. Mutta ainakin sillä hetkellä oli rauhallista. Seuraavana päivänä sitten Moskovassa olivat suuremmat mielenilmaukset.
Nämähän olivat ilmeisesti, ainakin Venäjän historian rehdimmät vaalit. Vaalipaikoista, yhden televisiolähteen mukaan noin 95 prosenttia oli varustauduttu kameroilla. Ja ensimmäistä kertaa internetin kautta pystyttiin tarkkailemaan äänestyspaikkoja. Mutta silti väärinkäytöksiä eri raportointien mukaan esiintyi. Kamerat eivät tietenkään vielä itse takaa rehtiä vaaleja. Kuinka paljon mahdolliset väärinkäytökset vaikuttivat lopulliseen tulokseen, tai lähinnä siihen, että tulos olisi ratkennut ensimmäiseen kierrokseen? Tulos on joka tapauksessa selvä ja varmaan katse on jo laajemminkin ulkomailla kääntynyt Venäjän vaalien osalta tulevaan, eli kuinka tulevan Venäjän presidentin kanssa tullaan yhteistyötä tekemään.
WTO-jäsenyys tai tuleva sellainen on ollut varmaan toinen, ainakin yksi puhutuimmista aiheista Venäjällä. Viime joulukuussa 18-vuoden neuvottelujen ja odotuksen jälkeen Venäjä vihdoin hyväksyttiin WTO-jäseneksi. Vielä Venäjän täytyy sopimus ratifioida. Aikaa on kesään asti. Ja sinne asti se todennäköisesti meneekin. Se oli selvää, että ennen presidentin vaaleja ratifiointi ei tule tapahtumaan. Eikä tapahtunut. Ratifiointi tullaan tekemään, mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulevan presidentin virkaanastujaisten jälkeen. Eli varmaan joskus kesäkuussa.
Pietarin valtionyliopiston taloustieteiden tiedekunnan maailmantalouden oppiaineen johtaja esitelmöi Suomen pääkonsulaatissa helmikuun alussa otsikkonaan ”Russia and the WTO – end of journey or just a first stop”. Myös AEB (Association of European Businesses) järjesti konsulaatissa tilaisuuden otsikolla ”Russia´s Accession to the WTO”. Aihe on luonnollisesti ollut esillä, eikä myöskään vähiten täällä Venäjällä. Mielenkiintoista heittää kysymys, että kumpi, vihdoin jäseneksi hyväksytty Venäjä vai Venäjän kauppakumppanit ovat tätä hetkeä enemmän odottaneet.
Varmasti viimeistään pitemmällä juoksulla Venäjän WTO-jäsenyys hyödyttää sekä Venäjän kanssa kauppaa tekeviä, että myös Venäjää. Vaikka, esim. tällä hetkellä kaikki venäläiset teollisuusyritykset eivät pystyisikään kilpailemaan tasavertaisesti ulkomaisten tuotteiden rinnalla. Mutta WTO-jäsenyys on varmaankin se ”pakollinen” terve ruiske, myös ajatellen Venäjän modernisaatio kehitystä ja laajennusta raaka-aineiden tuottajasta ja tarjoajasta kohti monipuolisempaa kauppatavaroiden tuottaja- ja viejämaata. Viimeistään nyt Venäjän oman teollisuuden on pakko alkaa jotain tehdä oman teollisuuden elinvoimaisuuden hyväksi. Sitä on mielenkiintoista seurata, sanotaan 3-10 vuoden perspektiivillä, että kuinka innovatiivisesti paikallinen teollisuus tulee kehittymään. Eikä pelkästään energia vaan myös muu sektori. Ja millä otteella tuleva Venäjän presidentti asiaan ryhtyy.
Mutta itse odotan myös tietyllä mielenkiinnolla sitä, milloin molempien maiden, Suomen ja Venäjän presidentit tapaavat, kun myös Venäjällä tuleva presidentti on astunut virkaan. Ja kummassa maassa tapaavat. Tosin sitä ei ehkä ole vaikea arvata. Mutta, että toteutuuko tapaaminen vielä myöhemmin loppuvuoden puolella?
Henri Malkki, Suomi - talo

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Vaalien kynnyksellä

Vuosi 2012 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin presidentin vaaleilla. Vuosi 2012 on kauttaaltaan maailmalla presidentin vaalien juhlaa. Meillä Suomessa on uusi presidentti jo valittu. Tulevana sunnuntaina, 4. maaliskuuta valitaan Venäjällä ja myöhemmin keväällä vielä Ranskassa. Ja vuosi huipentuu Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.
Venäjällä ihmiset olivat myös kiinnostuneita läntisen naapurin vaaleista. Ja ylipäänsä Suomen asioista, historiasta. Tämän huomioin Suomen Pietarin-pääkonsulaatin Studia Generalia-sarjan luennolla ”Presidentin valta supistuu, mutta suomalaiset haluavat vahvan presidentin”, juuri paria päivää ennen ensimmäisen kierroksen vaalipäivää. Luennon piti tunnettu suomalainen journalisti ja emerituspäätoimittaja. Yksi ylen vaaliasiantuntijoista.
Luento oli erittäin mielenkiintoinen. Salissa oli porukkaa ja paljon paikallisia. Lopuksi yleisölle oli varattu aikaa kysymyksille. Ja niitä tuli. Ja olisi tullut paljon enemmänkin, jos aika olisi antanut myöten. Itse ”vieraskoreana” annoin lopulta suosiolla kysymysten esittämisvuorot paikallisille. Myös nuoret venäläiset olivat kiinnostuneita ja ennen kaikkea tietoisia, mm. Suomen lähihistorian aikaisemmista presidentinvaaleista (varmaan paremmin kuin moni suomalaisista nuorista). Eräskin nuori venäläinen, varmaan juuri täysikäiseksi tullut (jos vielä oli) esitti konsulaatissa kysymyksen luennoitsijalle, liittyen viime presidentinvaaleihin Suomessa! Huolimatta nuoresta iästään, tämä venäläinen ilmiselvästi oli hyvin tietoinen, mitä meidän presidentinvaaleissa tapahtui.
Uudella Suomen presidentillä on kautta aikojen vähiten valtaoikeuksia maamme presidentti-instituution historiassa. Mutta kuten mm. luennoitsija Pietarin pääkonsulaatissa totesi, jo pelkästään hyvien suhteiden ylläpitäminen, kehittäminen ja vaaliminen naapurimaamme kanssa luo tärkeän merkityksen Suomen presidentin olemassaololle. Toiseen tärkeään suurvaltaan, Yhdysvaltoihin Suomen presidentillä ei ole ollut yhtä tiiviitä välejä. Itse mietinkin, että valkoiseen taloon taitaa melkein suomalaisella jääkiekkoilijalla on paremmat mahdollisuudet päästä, jos hän sattuu pelaamaan jääkiekon Stanley-cupin voittaneessa joukkueessa. Perinteisestihän voittaneelle joukkueelle tulee tai ainakin on tullut kutsu valkoiseen taloon.
Suomessa uusi presidentti valittiin jo, ja aivan nyt valitaan Venäjällä. Suurin jännitys vaaleissa taitaa lähinnä piillä siinä, että tarvitaanko Venäjällä toista kierrosta uuden presidentin valitsemiseen. Sen tiedämme 4. maaliskuuta. Venäjän televisio lähetyksiä ovat vaalit luonnollisesti viime viikkoina hallinneet. Kaikilla viidellä ehdokkaalla on ollut oma televisio mainoksensa, joita on näytetty todella tiuhaan. Ja vielä sillä tavalla, että kaikkien ehdokkaiden vaalimainokset ovat tulleet monesti peräjälkeen. Sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että suurimman ennakkosuosikin televisiomainos on eronnut sillä tavalla muista, että itse ehdokas ei ole näkynyt omassa televisiomainoksessa. Muut presidentti ehdokkaat esiintyvät omissa mainoksissaan, mutta ennakkosuosikin mainoksessa omat kannattajat, aivan normaalit kansalaiset, esiintyvät ja kertovat, miksi tukevat omaa ehdokastaan presidentiksi. Muuten vaalien ennakkosuosikki on ollut esillä itse televisiossa paljon, ollut eri tilaisuuksissa luennoimassa, mm. Moskovassa yliopistossa opiskelijoille, jne.
Viime viikkojen viikonloppuina on ollut eri kokoontumisia, kannatuksia ja mielenilmauksia, mm. Pietarissa ja Moskovassa. Myös Venäjän ulkopuolella eri puolilla maailmaa on kokoonnuttu oppositiomielisten venäläisten ekspatriaattien toimesta, jopa Keski-Amerikassa, pienessä Kansasin kaupungissa. Toissa viikonloppuna väki kokoontui Pietarissa Pietarin oman pojan kannatuksen puolesta. Ja viime viikonloppuna taidettiin olla vastaan. Mielenkiintoista nähdä, että minkälaisia reaktioita vaalitulokset saavat aikaan eri kannatusryhmissä. Tämä luonnollisesti riippuu, mm. tuloksesta ja siitä, että millä tavalla todennäköinen tulos on ihmisten mielestä tullut.
Mutta kohta on Venäjälläkin uusi presidentti virallisesti valittu. Ellei todella sitten toista kierrosta tarvita. Nyt voisi tietenkin olla sen yllätyksen paikka, jota meillä Suomessa ei aivan tullut. Mutta katsotaan viikonloppuna ja 4. maaliskuuta.
Henri Malkki