Venäjän voitonpäiväjuhla 9.5.
Miten vietän, tästä se kaikki alkoi.
Lähdenkö katsomaan paraatia Stalingradiin, nykyiseen Volgogradiin, kaupunkiin, josta saksalaiset käännytettiin takaisin Saksaan, vai, … käynkö nyt Odessassa, kaupungissa, jossa jäi käymättä 80 –luvulla, kun muut työmaan miehet ja naiset sinne suunnistivat. Vuokraemännän mielipide voitti, mene Odessaan, siellä sinua kannatellaan käsillä.
Niin, sitten matkaan Suomen asemalle ja lipun ostoon. Pietari-Odessa, lippu tuli. Lähtö oli minuuttia vaille puolenyön 6.5. Vaunupalvelija, joka tarkasti lipun vaunun ovella sanoi, että voi olla, että sinut ajetaan junasta ulos, kun sinulla ei ole Valkovenäjän transit-viisumia. Huh. Ei kai se nyt ole kovin suuri juttu ostaa sellainen junasta tai sopia asia muuten. En ollenkaan tiennyt olevani matkalla Valkovenäjälle.
Olin ihan tyytyväinen matkaani kunnes 7.5 illalla puoli kahdeksan ennen Gomelia hyttiini tuli 4 tullimiestä etsimään sitä suomalaista ja herrat sanoivat, että matka päättyy nyt tähän. Ulos junasta. Kerää tavarasi. Kysyin, että eikö ole mitään tehtävissä. Lisäksi kerroin yliopistoyhteistyöstämme Valkovenäjän kanssa ja että minulle ei ole kukaan kertonut Valkovenäjän transit-viisumista. En myöskään tiennyt koko junan Valkovenäjälle menevänkään. Jalallani en ole astunut Valkovenäjän maaperälle.
Mikään ei auttanut. Ulos vain. Paikan nimi oli Slovechno. Keskellä ei mitään - ei ihmisiä eikä rakennuksia. Juna lähti. Törrötin yksin asemalaiturilla. Tullimies tuli kanssani pieneen 1800 –luvun tönöön, jossa ukko lasin takana, rillit päässä leikkasi minulle saksilla palan paperia, joka oli junalippu takaisinpäin paikalliseen puujunaan (puupenkit) asemalle nimeltä Klinkovich. Lippu oli maksettava tasarahalla, 100 ruplaa. Raha onneksi löytyi. Puujunassa kuorsasi ukko puupenkillä pötköllään niin kovaa, että meinasi vaunu hajota. Toisessa penkissä oli perhe ja kolmannessa penkissä toinen ukko joi litran pullosta votkaa pullon suusta. Vaunupalvelija olisi mielellään kuunnellut murheitani, mutta esitin ynseätä, kun ei kurjuuteni reposteleminen silloin minua huvittanut. Lukashenka menetti juuri nyt suomalaisen puolustajan, yhden , tavallisen rivikansalaisen. Tullimies oli evästänyt minua, että etsi Klinkovichista taksi, joka vie sinut Venäjälle ja Venäjän kautta Ukrainaan, jossa on Odessa.
Kello 10.17 0lin Klinkovichissa ja kävelin aseman edessä olevan ensimmäisen taksin luo. Kerroin, että tullimies kehotti etsiytymään Ukrainaan Venäjän kautta maanteitse ja kysyin lähteekö hän minua kyyditsemään. Taksi Nikolai oli nuori isä, jonka vaimon piti juuri synnyttää perheeseen perheenlisäystä ja vaimo pelkäsi päästää miestään öiselle matkalle vaarallisille teille ja ulkomaalaisen naisen kanssa. Nikolai kuitenkin lähti. Hän vaihtoi auton rekisterikilvet, otti taksimerkin pois auton katolta, haki kotoa passin, kahdelta ystävältä karttoja Venäjälle ja Ukrainaan ja lisäksi hän hankki neuvoja muilta takseilta Klinkovichissa. Valmistelut kestivät noin tunnin. Ajattelin, että nyt selvitään vain rauhallisella mielellä ja kauniilla puheilla.
Matka alkoi. Oli hirveän pimeää ja mahdoton hernerokkasumu, joka kesti läpi koko yön- jonka aikana emme nukkuneet ollenkaan. En uskaltanut nukahtaa, pelkäsin sitten kuskin nukahtavan. Juttelin koko matkan. Puhuimme Suomesta ja Valkovenäjästä. Nikolai ajoi ensin ystävänsä neuvosta lähimmälle kolmen valtion rajanylityspaikalle. Sumussa oli ajettava mateluvauhtia. Ensimmäisenä yllätyksenä olivat sumun keskeltä eteemme juosseet ketut. Seuraavana oli vuorossa tapaaminen kuoleman kanssa.
Käännyimme suuresta liittymästä oikealle, vastaan tuli rekka, mutta rekan takaa automme eteen yhtäkkiä hyppäsivät auton etulyhtyjen valot. Rekka ja Nikolai ehtivät kääntyä yhtä aikaa vasemmalle ja nokkakolaria yrittänyt auto oikealle. Emme edes törmänneet. Näin läheltä kuolemaa en ole katsellut. Siinä vain ajattelin, että vielä ei ollut minun vuoroni. Pelästyä en osannut. Seuraavan yllätyksen tarjosi prostituoitu, joka oli hypännyt keskelle tietä ja yritti väkisin pysäyttää automme. Harmaa. Kaunis puku, huulissa kovasti maalia, ei laukkua eikä muitakaan matkatavaroita.
Rajalle ja tulliin päästyämme tullimies sanoi, että tästä pääsee läpi Nikolai, taksi, mutta en minä. Valkovenäjän viisumi puuttuu. Ajakaa Branskiin, 300 km, siellä on raja auki. Aamu alkoi sarastaa. Matkan pysäytti”Posteljooni Petja” (Nikolai kertoi tästä sarjakuvasankarista) joka kauppasi vihreitä kortteja. Ne olivat pakollisia. Ajoimme Petjan toimistoon. Uusi sukellus 1790 –luvulle- Huone, jonka keskellä töröttää iso rautapatteri, rautaheteka, jossa oli kova patja ja viltti, pöytä ja tuoli. Petja kirjoittia vihreitä kortteja. Minä maksan. Matka jatkuu.
Tällä rajalla Valkovenäjän rajamies nukkuu kopissaan koppalakki pöydällä ja pää pöydällä. Ajamme läpi. Venäjän tulli helppo, Ukrainan ei. Täällä minua epäillään huumeiden ja lääkkeiden salakuljettajaksi ja kysytään, että mistä tulet ja minne menet. Mitä laukussa on. Menen Odessaan ja tulen Venäjältä. Valkovenäjää en mainitse. Matka jatkuu. Jonotimme rajalla yli tunnin verran. Sitten olimmekin jo Ukrainassa.
Nyt pitää löytää rata, juna ja asema. Ensimmäinen asema löytyy Gorodnja nimisestä kylästä. Minulla ei ole Ukrainan Griveneitä, ajamme torille vaihtamaan niitä torikauppiailta. Saan maan rahaa. On aamu, kello on yli kahdeksan. Nikolain pitäisi mennä kotiin. On laskun aika. Kaivan hänelle 250 euroa, 25 euroa jätän itselleni.
Odotan bussia Gorodnjassa Cherrnigiviin päin, jossa on junia. Etäältä huikkaa toinen Nikolai, se joka näytti miltä mummolta torilla voi vaihtaa rahaa ”Tule kyytiin” Hän on pakannut autoonsa 3 naista takapenkille ja haluaa minut etupenkille. Mene kyytiin. Kyyti maksaa 23 griveniä jokaiselta meistä. Nikolai on elementissään ja hauskuttaa naisia. Minä vaan en jaksa puhua. Muut naiset poistuvat. Nikolai paasaa ja ajeluttaa autollaan. Haluaisi näyttää puistot ja kirkot, mutta itse haluaisin jo matkaan ja eteenpäin kohti Odessaa. Busseja ei ole, juna löytyy 2 tunnin päästä. Ostan lipun härkävaunuun. Chernigievin ja Kiovan väli on kolme ja puoli tuntia, jonka nukun polsterilla sikeästi. Kanssamatkustajat herättävät minut pääteasemalla.
Matka Kiovasta Odessaan alkaa. Uusi juna, nyt on hyttikin. Nukun senkin matkan sikeästi. Odessassa olen kello 5 aamulla ja paraati Odessassa alkaa kello 11.00. Ehdin.
Odessan lesketkin itkevät ja kulkevat kukkien kanssa koko päivän. Sota ja muistot.
============================================================================
Sirpa Minkkinen toimii NORDIssa suunnitelijana. Hän on ollut kevään aikana Pietarissa avustamassa LUTin henkilöstöä Venäjään liittyvissä asioissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti